tiistai 28. huhtikuuta 2009

Koirakaverit

Tässä tapaavat ensimmäistä kertaa koirakaverukset. Nenäkkäin oltiin jo ja tuttavuutta tehtiin :) Tutustuminen meni riehakkaissa merkeissä ja ei vielä kunnolla päästy leikkimään. Seuraavalla kerralla sitten leikittiinkin jo vähän enemmän ja päästiin tutustumaan paremmin.

Pihalla

Laku tykkää istuskella pihalla ja nuuhkia kaikkia tuoksuja mitä tuuli tuo. Lakulla on pihalla pieni puun palanen jota se tykkää pureskella. Heitän sen aina sisälle mennessä eri paikkaan ja seuraavalla kerralla kun tullaan taas pihalle Laku nuuskii sen aina esiin ja jää rouskuttelemaan sitä tyytyväisenä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

LAKU 10 VIIKKOA.

Alkua

Laku on reipas pikku heelerin alku, joka keksii kyllä mammalleen puuhaa jos jonkinmoista. Laku on n. 2 viikkoa sitten kotiutunut tänne rivariin minun ja avopuolisoni kanssa ja hyvin on mennyt aika paijatessa ja opettaessa pikkuusta talon tavoille :) Laku on nyt 10 viikon ikäinen.