keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Arkitottelevaisuus 5. kerta

Joo-o. Tänään ei ois millään jaksanut raahautua tottistelemaan, mutta sää oli hieno joten kyllä sitä nyt taas mentiin Lakua kouluttaan. (mieleeni palasi ihan koulusta lintsaamiset kun mietin että menisikö sitä vai ei, se oli kiva tunne pitkästä aikaa :)) Tänään aloitimme heti vaikeasti, nimittäin namilautasilla joita meidän piti nätisti kiertää....no sanonko mitä!!! arvaatte varmaan että herkkulautanen oli Lakulle se nro.1 ja siinä sitten kärvisteltiin lautasen äärellä (ohjaaja on sitä mieltä että koiraa ei saa vetää kaulapannasta, että pitää ainoastaan koittaa saada suullisesti koira tulemaan luokse). Me oltas Lakun kanssa voitu jäädä sinne iltaan asti, kun ei auttanut vaikka piti namua ihan nokassa kiinni.. voih... sitten otettiin taas vierellä seuraamista ja tämäkään ei nyt ihan nappiin mennyt. Katsokaas kun edellinen ryhmä oli tehnyt nakki ja lihapullajälkiä maahan ja Laku innolla nuuskutti menemään..snuusk. Siirryttiin toisten ohittamiseen ja se meni aikas hyvin, kun Laku taas kiinnostui minusta ja nameistä enemmän, niin ja sitä maatakin piti vielä nuuskia. Lakun ilmeestä näki että sitä ei kiinnostanut tänään harjoitella mitään.. No sitten tehtiin luoksetuloja pitkällä hihnalla ja ainavaan ne nakki- ja lihapullajäljet kummitteli ja ensin Laku vaan nuuskutti eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaikka olisin leikkinyt ankkaa ja räpytellyt käsilläni päästäen omituisia ääniä en olisi saanut herran huomiota. Sitten se pienesti vilkaisi minua ja varmaan totesi että sielä se raakkuja menee ja jatkoi haistelupuuhiaan. Olin matkalla metsään kunnes Laku sitten päätti että häntä kyllästyttää että juostaan nyt tuo mamma kiinni ennenkuin se lähtee ilman minua :D. Huh. Sitten oli vielä ohjaajan käskyjen mukaan vierellä seuraamista ja Laku liikkui ihan hyvin mun vierellä ja käännökset tehtiin nätisti. Lopetettiin siihen että koiran piti istua vierellä ja meidän piti ottaa askeln poispäin ja palata samaan paikkaan palkitsemaan. siihen tunti sitten loppuikin. Oli kyllä tosi vaikea kerta Lakun kanssa ja siinä viimeisinä minuutteina Lakua sai oikein kunnolla komentaa tekemään asioita, kun se oli todella kyllästynyt oloonsa. Nyt mamma ottaa hermolomaa ja menee heittelemään Lakun kanssa palloa :D

Ei kommentteja: